All posts tagged: marjat

Mansikkainen cashew-raakakakku

Oli ehtinyt kulua jo tovi siitä kun viimeksi tein raakakakun. Viime viikonloppuna asia korjaantui ja valmistin samettisen pehmeän ja suussa sulavan mansikkacashew-kakun. Cashewkakut ovat suosikkejani raakaleivonnassa ja aikoinaan, kun vasta opettelin raakaleivontaa, olin ällistynyt siitä miten kermaisen koostumuksen cashewpähkinä liotettuna ja soseutettuna antaa. Se myös toimii kerman ja muiden maitotuotteiden korvaajana. Tästä ominaisuudesta cashew saa hurjasti omassa arvojärjestelmässäni lisäpisteitä, sillä pyrin aina jättämään maitotuotteet pois tai ainakin rutkasti vähentämään niitä. Tykkään silloin tällöin leipoa ihan perinteisestikin uunissa, mutta aina kun valmistan raakaherkkuja, muistan miksi olen niihin niin korviani myöten rakastunut. Raakaleivonnaisissa on vahvat, puhtaat maut ja ne sopivat kitkattomasti elimistölleni. Saan myös tyydystystä raaka-aineiden luonnonmukaisuudesta ja aitoudesta. Joskus aiemminkin olen tämän blogissani maininnut, mutta kertauksen vuoksi toistan itseäni: raakaleivonnaisissa on mielestäni myös parempi maku kuin kypsennetyissä pullissa, piiraissa ja kakuissa.Yksinkertaisuuden ja minimalistisuuden kannattajana pidän myös siitä, miten helppoa, lähes idioottivarmaa, raakaleivonta on. Toki on oma työnsä löytää sopivat annostukset sekä koostumukset. Mukavaa haastetta tuo myös hyvien makuyhdistelmien etsiskely ja tutkiskelu. Silti koen raakaleivonnan jollain tavalla paluuksi luonnollisempaan ja yksinkertaisempaan – karsitumpaan ja sitä myötä helpompaan. …

Hedelmäsalaatti-raakaleivokset

Viime viikolla alkanut flunssa on sitkeässä, mutta onneksi aurinko piristää. Keväinen ilma sai minut haaveilemaan raikkaasta jälkiruuasta, joka olisi myös helppo ja nopea valmistaa. Hedelmäsalaatti sopi vaatimuksiin, mutta tuntui myös aavistuksen tylsältä. Hetken pohdiskeltuani päädyin valmistamaan hedelmille ja marjoille pienet syötävät vuoat taatelista ja manteleista. Tein leivoksille vielä maailman helpoimman banaanivaniljakastikkeen. Nämä leivokset ovat yksinkertaiset ja nopeat valmistaa, ja kaikki raaka-aineet löytyvät helposti – mahdollisesti omasta kaapista, ilman kauppareissua. Meillä näin olikin, sillä keittiöstämme löytyy aina banaania, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Lähes poikkeuksetta myös pakkasessa on marjoja. Vaikka itse käytin pohjaan mantelia ja taatelia, voi näitäkin vaihdella esimerkiksi rusinaan, kuivattuun viikunaan ja muihin pähkinöihin. Näin flunssaisena, ja miksei terveenäkin, haluaa silloin tällöin selvitä keittiössä mahdollisimman vähällä työllä. Silti mausta ei haluaisi tinkiä. Nopeudesta ja helppoudesta hyvä esimerkki on tuo aiemmin mainitsemani banaanivaniljakastike. Ei se tietenkään perinteiselle vaniljakastikkeelle maistu, mutta jos pidät banaanista ja haluat jotain hyvää nopeasti, kannattaa kokeilla. Hedelmiä ja marjoja mahtuu yhteen leivokseen aika vähän, sillä omat vuokani olivat halkaisijaltaan vain 7 cm. Voit toki käyttää isompia vuokia ja vaikkapa tuplata reseptin jos …

Marjainen cashewmousse

Viime päivinä ei ole ollut juurikaan aikaa antautua keittotaidolle, joten esittelen nyt viime viikkoisen välipalaherkun, joka on syystä tai toisesta jäänyt arkistoihin lojumaan. Cashewmousse sopii terveelliseksi jälkiruoaksi tai vaikka välipalaksi. Maku on raikas ja koostumus pehmeän samettinen. Marjainen cashewmousse, kahdelle (isompaan satsiin tuplaa ainekset) 80 g cashewpähkinöitä (liotettuna vähintään tunti, mielellään yön yli) puolikkaan sitruunan mehu 2 dl marjoja (mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa, herukkaa jne.) puolikas banaani 1/3 tl vaniljajauhetta (suosin Urtekramin luomua) 1 tl hunajaa Aja cashewpähkinät tasaiseksi tehosekoittimessa. Lisää kaikki muut ainekset joukkoon ja surauta sekaisin. Valmista!

Raakapuuro tattarista ja kaurasta

Kuten olen aiemmin maininnut, olen ollut pitkään aivan rakastunut tattariin. Enkä vain sen makuun vaan myös sen terveysvaikutuksiin. Tattari sisältää tiettyä proteiinia, joka estää kolesterolin imeytymistä suolistoon sekä rutkasti aminohappoja. Se on hyvä proteiininlähde ja sillä on (esimerkiksi maksaa) puhdistavia vaikutuksia. Ja tietysti tattari on luontaisesti gluteeniton. Tänään meillä aloitettiin aamu tattarilla. Raa’alla tattaripuurolla nimittäin. Raakapuurot ovat mukavaa vaihtelua keitettyyn puuroon, joskin aavistuksen työläämpiä valmistaa. Valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä iltana, jotta tattarit ehtivät pehmetä. Vaikeaa valmistus ei kuitenkaan ole. Ravintoaineet säilyvät parhaimmillaan puuron raakaversiossa ja liottamalla sekä tehosekoittimessa hienontamalla tattari saadaan helposti imeytyvään muotoon. Tämän aamun raakapuuroon heitin myös kaurahiutaleita niiden vatsaa pehmeästi täyttävän ominaisuuden takia. Kuivatuista taateleista ja banaanista puuro sai makeutta. Nam! Raaka tattarikaurapuuro, kahdelle 1,5 dl tattariryynejä (mieluiten luomuna) 2 dl kaurahiutaleita (esim. Provena) 3 kuivattua luomuviikunaa vettä 1 banaani 2 dl mustikoita 1 tl hunajaa Liota tattarit hyvin juoksevan veden alla siivilässä. Pistä tattarit, kaurahiutaleet ja viikunat kulhoon ja kaada vettä päälle niin, että ainekset peittyvät. Itse leikkasin vielä viikunat suunnilleen neljään pieneen palaan ennen veden lisäämistä. Jätä ainekset likoamaan …

Herukkaleivos ja hemmottelua

Söin nuorempana karkkia. Paljon karkkia. En ole ikinä kamppaillut painoni kanssa eikä herkkujen syöminen näkynyt ulkoisesti missään. Siksi kai ajattelin, että karkin syömisessä ei ole mitään vikaa. Hampaiden reikiintyminen oli itse asiassa ainoa konkreettinen haitta, jonka tuolloin huomasin. En nuorena tyttönä osannut yhdistää edes väsymystä ja elotonta ihoa valkoisen sokerin syömiseen. Itsensä hemmottelu oli minulle karkkia, keksiä, suklaata, jäätelöä ja satunnaista sipsiä. Kuitenkin joitain vuosia sitten, enemmän sokerin haitoista valistuneena aloin saada morkkiksen karkin, keksin, suklaan – kaiken prosessoidun, värjätyn ja lisäaineilla kyllästetyn syömisestä. Ravintoköyhien, tyhjien kalorien syömisestä en tullut koskaan oikein täyteen – en kokenut kylläisyyttä. Jossain vaiheessa vain lopetin kun huomasin voivani fyysisesti pahoin. Tämäkö on sitä itsensä hemmottelua? Syödä itsensä kipeäksi eikä tulla ravituksi? Luin paljon sokerista ja vakuutuin: valkoinen, teollinen sokeri on ihmiselle myrkkyä. Hemmottelu muuttui hetkessä itsensä irvikuvaksi kun ymmärsin, että olin vuosia myrkyttänyt kehoani turhilla kaloreilla. Tässä vaiheessa suhtautumiseni itsensä hemmotteluun muuttui täydellisesti. Hemmottelusta ei pitäisi tulla paha olo tai morkkis. Ymmärsin, että itsensä hemmottelun pitäisi olla itsestään huolehtimista, kohtuutta ja terveyttä: sitä, että tekee itselleen hyvin, haluaa itsensä …

Mansikkainen chiahillo

Meillä arkiaamut alkavat lähes poikkeuksetta puurolla. Liian usein sorrun kuitenkin helppouden nimissä samoihin lisukkeisiin ja aamuinen terveyspommi alkaa pian maistumaan, no, puurolta.  Aion jatkossa pitää huolen siitä, että puuron kaveriksi heitettävissä hilloissa, marjoissa ja hedelmissä olisi vaihtelua ja monipuolisuutta sen ainaisen mustikan ja hunajan sijasta. Helppo ja terveellinen tapa maustaa niin keitetyn kuin tuorepuuronkin, on tehdä itse omat hillonsa Chian siemenistä. Tämä on myös hyvä tapa lisätä aamiaiseensa luonnollisessa muodossa Omega-3:sta, sillä Chia sitä luontaisesti sisältää. Ja onpa siinä aimo annos kuituja, antioksidantteja, mineraaleja ja vitamiineja. Ja ei – tämä ei ole mainospuhe. Olen vain aidosti ihastunut Chiaan. : )Hienointa tietysti on Chian ominaisuus muuttua geelimäiseksi kun siihen lisätään nestettä. Juuri tätä ominaisuutta hyödynnetään kun Chiasta tehdään hilloa ja epäterveellisen valkoisen sokerin voi suosiolla jättää pois. Chian siemeniä on nykyään myös mukavasti saatavilla jopa tavallisissa ruokakaupoissa, joskaan ei ehkä ihan pienimmissä. Tässä siis helppo ja nopeatekoinen mansikkachiahillo, johon tarvitset: 500 g kotimaisia mansikoita 3 kukkurallista rkl Chian siemeniä 2 – 4 rkl hunajaa Sulata pakastemarjat miedolla lämmöllä kattilassa. Kaada marjat nesteineen tehosekoittimeen ja lisää joukkoon …

Puolukkaiset raakaleivokset

Inspiroiduin huomisesta ystävänpäivästä sekä kirpsakasta puolukasta, ja kehittelin pienen raakaleivoksen, joka on helppo jakaa ystävän kanssa. Aikaisemmin olen raakakakkujen pohjiin käyttänyt miltei yksinomaan taatelia sidosaineeksi, mutta siihen aavistuksen kyllästyneenä päätin kokeilla viikunaa. Lopputulos oli loistava ja rapsahteli kivasti hampaiden välissä. Tein leivokset n. 2 dl:n vetoisiin kahvikuppeihin, jotka vuorasin tuorekelmulla. Tämä onkin mielestäni hyvä keino tehdä vähän pienempi määrä raakakakkusia, suuren irtopohjallisen vuoan sijaan. Pohjaan löysivät tiensä myös paahdetut hasselpähkinät, jotka antoivat aimo annoksen makua. Kahden desin leivos on aika tuhti syödä yhdeltä istumalta, joten suosittelen puolittamista. Kahdesta leivoksesta syö siis 4 henkeä. Saat: 2 isoa leivosta Tarvitset: 2 kpl 2 dl:n kahvikuppia, joissa suorat laidat tuorekelmua 0,60 dl paahdettuja hasselpähkinöitä (muutkin pähkinät käyvät) 0,60 dl kuivattuja kokonaisia viikunoita 2 dl cashew pähkinöitä, yön yli vedessä liotettuna puolikkaan sitruunan mehu 1 vaniljatanko 0,40 dl kylmäpuristettua kookosöljyä (jos kiinteää, sulata hetki miedolla lämmöllä kattilassa, jotta saat öljystä juoksevaa) 0,40 dl hunajaa 1,20 dl puolukoita + tarpeen tullen loraus vettä tai mehua Laita pähkinät ja viikunat tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi massaksi. Painele massa kelmulla vuorattuihin kahvikuppeihin. Laita …