blogi, uusimmat
Comments 2

Pähkinäsuklaa-nougat

Minulla on viikonloppuisin tapana siivoilla keittiön kaappeja, jotka ovat arjen kiireessä saattaneet muuttua mitä mielenkiintoisemmiksi kätköiksi ja ansoiksi. Näin meillä ainakin usein käy. Mielestäni on ihanaa ajan kanssa järjestellä kaappeja ja etsiä unohtuneita/kadonneita jauhopusseja tai leivontatarvikkeita. Jokin aika sitten julkaisemani raakapikkuleivätkin syntyivät siten, että eräs lauantai ”löysin” keittiön kuivakaapista vajaita pähkinä- ja kuivahedelmäpusseja.IMG_7226

Näihin viikonlopun pähkinäsuklaanougateihin hyödynsin jälleen vajaita pähkinä- ja taatelipussukoita ja lopputuloksesta ei ole enää todisteita, kuin pelkästään kuvien muodossa. Olivat sen verran herkullisia että katosivat pian parempiin suihin.

IMG_7233

Joskus minulta on kyselty ovatko raakaherkut ja -leivonta kalliimpaa kuin niin sanottu perinteinen leivonta/ruokavalio. Vastauksena kysymykseen: ei ole! Esimerkiksi pähkinäpussin ja karkkipussin saa suunnilleen samaan hintaan. Emme myöskään juuri koskaan osta kotiin (mieheni satunnaisen ruisleivän lisäksi) kaupan valmisleipiä, vaan jauhoja, joista riittää usein moneen leivontakertaan. Välillä saattaa kuitenkin joutua panostamaan johonkin kalliimpaan raaka-aineeseen, kuten vaikkapa Chiansiemeniin tai erilaisiin pähkinävoihin, mutta tällaiset ainekset yleensä myös säilyvät kauan, koska niitä käytetään hillitysti. Puhtaista, ravinnepitoisista herkuista myös saa kylläisyyden tunteen ihan eri tavalla kuin keinotekoisista ja valkoista sokeria sisältävistä jutuista. Eli pienemmät annokset ja määrät riittävät. Pähkinöitä ja kuivahedelmiä ei osteta kilotolkulla kuten vaikkapa vehnäjauhoja.

IMG_7241

No, takaisin asiaan. Pähkinäsuklaanougatit valmistuivat jälleen suhteellisen nopeasti ja sopivat kahvin kanssa erinomaisesti. Pienen poikkeuksen aiempaan tein, kun ostin nougateihin pikkuruisen, vain 44-grammaisen, raakasuklaalevyn sen sijaan että olisin alkanut tekemään itse suklaata. Suklaan valmistus tuntui ajatuksena jostain syystä työläältä ja olisi vaatinut kaakaovoin ostamista, koska sitä ei kaapista löytynyt. Valmis suklaalevy ei myöskään hävinnyt vertailussa itse valmistetulle, vaan oli ihana lisä nougatiin.

Pidemmittä puheitta, tässä ohje:

Pähkinäsuklaanougat, 20 kpl

5 kuivattua taatelia

1,30 dl pähkinöitä (käytin saksan- ja hasselpähkinää)

2 rkl hunajaa (kukkurallista)

2 rkl pähkinävoita (käytin hasselpähkinävoita)

1/2 tl vaniljajauhetta

ripaus merisuolaa

2 rkl raakakaakaojauhetta (kukkurallista)

1,20 dl cashewpähkinöitä

40 g raakasuklaata

Pese kädet hyvin. Aloita nougat’n valmistus ajamalla tehosekoittimessa 1,30 dl valitsemiasi pähkinöitä tasaiseksi jauhoksi. Kaada jauho kulhoon. Aja myös taatelit pieneksi silpuksi ja kaada ne pähkinäjauhon sekaan. Pese tehosekoittimen astia.

Lisää taatelien ja pähkinäjauhon sekaan suola ja vaniljajauhe ja ”vaivaa” ainekset käsin sekaisin. Lisää taikinan päälle hunaja, pähkinävoi ja kaakaojauhe. Surauta cashewpähkinät tehosekoittimessa isojakoiseksi muruksi ja lisää kulhoon muiden ainesten päälle. Paras tapa saada kaikki ainekset sekoittumaan on käyttää käsiä. Kun kosteat ainekset ovat kuivien ainesten välissä, on taikinaa helpompi käsitellä ilman, että se tarttuu liikaa sormiin.

Pyörittele taikinaa niin kauan, että kaikki ainekset ovat täysin sekaisin. Rouhi suklaa isolla keittiöveitsellä, lisää taikinaan ja sekoita nopeasti, jotta suklaa ei ala sulamaan käsien lämmöstä. Muovaa taikina tasaiseksi pötköksi, kääri tuorekelmuun ja anna tekeytyä jääkaapissa noin 15-20 minuuttia.

Ota taikina jääkaapista ja siirrä se kelmusta leivinpaperin päälle. Kääri leivinpaperi taikinan päälle tiukasti ja kauli massasta levy, joka on korkeudeltaan n. 1,5 cm ja leveydeltään n. 7 cm. Tasoita taikina molemmista päistä tasaiseksi, jotta sitä on helpompi leikata. Leikkaa nougat 20 neliönmuotoiseen osaan ja laita vielä hetkeksi tekeytymään pakastimeen. Ota haluamasi määrä nougatia huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua. Säilytä pakastimessa.

Mainokset

2 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s